PokerStars-blogin otsikot
2008 World Series: Kolmesta pöydästä pian yhteen
Sen oli tapahduttava, ja nyt se on tapahtunut. World Seriesin päätapahtumassa on jäljellä enää kolme pöytää.
Kolme pöytää, 27 pelaajaa ja enää yksi päivä, kunnes finaalipöydän yhdeksän pelaajaa on selvillä. Matkalla kohti jättiläisturnauksen päätöstä on ollut odotettuja, mutkikkaita tapahtumia. Paikalla oli valtavasti porukkaa, merkkivuoria, suurten palkintošekkien jakoa ja lukematon määrä tarinoita. Jopa rankkasadetta.
Mutta kun pilvet siirtyivät sivuun, näimme entistä selvemmin päätepisteemme – ja kuten ennenkin, PokerStarsin pelaajat ovat vahvasti esillä jokaisessa uutisoinnissa.
Keskipäivällä aloittanut 79 vahvan pelaajan joukko kutistui kolmeen pöytään alle 12 tunnissa. Jäljellä olevien 27 pelaajan joukossa on kahdeksan PokerStarsin pelaajaa. Esittelemme heidät seuraavaksi arvioitujen merkkimäärien kanssa.
David “Chino” Rheem -- (8,280,000)-- David “Chino” Rheem on pitänyt hauskaa Vegasiin saapumisestaan lähtien. Hän on päässyt 5. sijalle $5k NL -turnauksessa kesäkuussa ja voittanut 93 624 dollaria. Huhtikuussa hän voitti supersatelliitin, josta hän sai 25 700 dollarin paikan WPT Five Star World Poker Classiciin. Lisäksi tämä Miamista, Floridasta, tuleva 28-vuotias pelaaja on onnistunut lukuisissa turnauksissa viime aikoina. Hän on mm. saavuttanut viisi WSOP-rahasijaa, kuten 327 981 dollaria 2006 $1,000 NLHE -tapahtumassa, kolmen viime vuoden aikana.
Tämä päivä ei ollut ainoastaan valmistautumista huomiseen. Sanoimme myös hyvästit eräille hyville kilpailijoille. Ennen kaikkea menetimme Team PokerStars Pro -joukkueen Victor Ramdinin. Ramdinilla oli rankka aloitus turnaussarjoissa, mutta hän lopetti vahvasti $1,500 HORSE -tapahtuman finaalipöydässä ja taisteli hyvin päätapahtumassa. Alla lista kaikista tänään pudonneista PokerStarsin pelaajista.
Näet täydellisen listan PokerStarsin tuloksista sivultamme WSOP:n tulokset (englanniksi).
29 | Cristian Dragomir |
Romania |
Karsiutuja |
$193,000 |
31 | Garrett Beckman |
USA |
Karsiutuja |
$193,000 |
34 | Greg Byard |
USA |
Karsiutuja |
$193,000 |
35 | Andrew Brokos |
USA |
Karsiutuja |
$193,000 |
38 | Felix Osterlund |
Saksa |
Karsiutuja |
$154,400 |
42 | Jonathan Plens |
USA |
PokerStarsin pelaaja |
$154,400 |
43 | Jason Glass |
USA |
Karsiutuja |
$154,400 |
48 | Adam Levy |
USA |
Karsiutuja |
$135,100 |
52 | Mark Ketteringham |
USA |
PokerStarsin pelaaja |
$135,100 |
54 | Alex Outhred |
USA |
PokerStarsin pelaaja |
$135,100 |
62 | Geert Jans |
Hollanti |
Karsiutuja |
$115,800 |
63 | Brian Tatum |
USA |
Karsiutuja |
$115,800 |
64 | Victor Ramdin |
USA |
Team PokerStars Pro |
$96,500 |
65 | Larry Wright |
USA |
Karsiutuja |
$96,500 |
72 | Daniel Buzgon |
USA |
Karsiutuja |
$96,500 |
75 | Keith Hawkins |
UK |
PokerStarsin pelaaja |
$77,200 |
Katso kaikki tähänastiset videoblogimme PokerStars.tv:stä. Älä jätä viimeisimpiä videoita katsomatta, sillä saat niistä salasanan PokerStars.tv-ilmaisturnaukseen.
Löydät kuudennen päivän valikoidut merkkimäärät sivulta 2008 World Series -merkkimäärät (englanniksi). Kun WSOP:n turnaushenkilökunta tarjoaa täydelliset merkkimäärät, julkaisemme ne samalla sivulla.
Tarjoamme World Series -uutisia myös saksalaisella, ruotsalaisella ja brasilialaisella blogilla.
Kuudennen päivän kaikki tapahtumat näet alla.
The turn card
The view from table three
The morgue
From the heartland to the big time
Still in the fray
At the eye of the storm
Third year's a charm
Four for the feature table
Cantu can still do
Kaikkien edellisten päivien koosteet alla.
Day 1A
Day 1B
Day 1C
Day 1D
Day 2A
Day 2B
Day 3
Day 4
Day 5
PokerStars.com
UUSIMMAT POSTIT
- 2008 World Series: PokerStarsin kuusikko
- 2008 World Series: Kolmesta pöydästä pian yhteen
- 2008 World Series: He putosivat, ja he putosivat, ja he putosivat
- 2008 World Series: Hivuttautumista lähemmäs voittoa
- 2008 World Series: Kupla puhkeaa kolmantena päivänä
- 2008 World Series: Kolmannen päivän vuoro
- PokerStars Barcelona Poker Camp -pokerileiri
- 2008 World Series: Juhlat...
- 2008 World Series: Päivä 2 puolivälissä
- 2008 World Series: ensimmäinen päivä 1 päättyi
POKERSTARS-BLOGIT
LISÄÄ POKERISIVUJA
LISÄÄ POKERISIVUSTOJA
- Pokeritähdet
- Team PokerStars
- Chris Moneymaker
- Greg "Fossilman" Raymer
- Barry Greenstein
- Vanessa Rousso
- Isabelle Mercier
- Luca Pagano
- Katja Thater
- Andre Akkari
ARKISTOT
- heinäkuu 2008
- kesäkuu 2008
- toukokuu 2008
- huhtikuu 2008
- maaliskuu 2008
- helmikuu 2008
- tammikuu 2008
- joulukuu 2007
- marraskuu 2007
- lokakuu 2007
- syyskuu 2007
- elokuu 2007

