EPT Monte Carlo: Kolmas päivä täynnä yllätyksiä

|

Tähän aikaan maanantaina turnaussalissa oli noin 400 pelaajaa, jotka kaikki halusivat saavuttaa finaalipöydän. Tänä aamuna saliin palasi vain 124 pelaajaa samoin aikein. Kuitenkin vain 80 parasta palkitaan. Päivä päättyy, kun 40 pelaajaa on jäljellä, mikä voi tapahtua hyvinkin nopeasti.
Pelkästään pääturnauksessa olisi tarpeeksi, sillä tämä tapahtuma on suurin ja rahakkain eurooppalaisessa pokerihistoriassa. Pääpalkintona on yli kaksi miljoonaa euroa. Mutta täällä on muutakin.

Eilen aloitetussa suuresta tapahtumasta pudonneille pelaajille tarkoitetussa 500 dollarin rebuy-turnauksessa on enää neljä pöytää jäljellä. Saatat tuntea merkkijohtajan paremmin pelikentältä kuin pöydän äärestä. Todellakin, PokerStarsin lähettiläs Boris Becker on mahtavassa johtoasemassa. Seuraamme hänen turnauksensa edistymistä tarkoin.

Päälavalla on myös alkamassa kolmas tapahtuma. Eilen iltana mainitsimme 100 000 dollarin yhden pöydän Stars of Poker -turnauksen. Vain muutaman minuutin kuluttua yhdeksän tunnettua pelaajaa istuutuu taistelemaan kolmelle parhaalle luvassa olevista käteispalkinnoista. Pelaajien joukossa on EPT:n luoja John Duthie ja Team PokerStars Pro -joukkueen Dario Miniery, Noah Boeken, Barry Greenstein, Daniel Negreanu ja ElkY. Erittäin tunnettu englantilainen pelaaja ja entinen EPT-mestari Vicky Coren on myös mukana. Viimeisen paikan sai eilisillan Supernova Elite -satelliitin voittaja BigJoe2003, kaikkien aikojen toinen Supernova Elite.

BigJoe2003

Kaikkia kolmea tapahtumaa saatetaan pelata tänään yhtä aikaa. PokerStarsin blogiryhmä seuraa ja uutisoi jokaisen turnauksen tapahtumat. Päätapahtumasta on kuitenkin vielä lisää kerrottavaa.

Tämän päivän neljä kärkipelaajaa ovat kaikki norjalaisia. Oyvind Riisem, Johnny Lodden, Borge Dypvik ja Andreas Hagen tekevät parhaansa pitääkseen kovan vastuksen alapuolellaan.

Pelaajien joukossa on mies, jonka tavoitteena on kolmoiskruunu. Team PokerStars Pro -joukkueen Joe Hachemilla on jo World Seriesin päätapahtuman ranneke sekä WPT-titteli. Tänään hän on viidentenä merkeissä, ja tekee kaikkensa lisätäkseen myös EPT-voiton kirjoihinsa. Vain kaksi sijaa Hachemin alapuolella on Luca Pagano, toinen kymmenen parhaan joukossa oleva Team PokerStars Pro -joukkueen jäsen.

Joe Hachem

Uutisoimme jokaisen tason suorana tänään, joten muista tarkistaa sivumme usein.