marraskuu 11, 2008 7:00 AM
World Series 2008: Peter Eastgate, uusi ennätysten rikkoja
Heitä kutsuttiin nimillä Million Dollar Men, marraskuun yhdeksikkö ja PokerStarsin kuusikko. Mutta oli kaikkien tiedossa, että joukosta tulisi selviytymään vain yksi pelaaja. Tiedämme nyt hänen nimensä.
Vuoden 2008 World Series Main Eventin mestari on 22-vuotias Peter Eastgate, Odensesta, Tanskasta.
Kovaa kaksinpelitaistoa Moskovasta, Venäjältä kotoisin olevaa Ivan Demidovia vastaan kesti kaiken kaikkiaan neljä tuntia, ennen kuin voittaja oli selvillä. Matkan varrella rikottiin myös muutamia ennätyksiä. Ensinnäkin World Series Main Eventin kaksinpelissä ei mestaruudesta ole koskaan aikaisemmin taistellut Yhdysvaltojen ulkopuoliset pelaajat. Tämän lisäksi yksikään finaalipöytäpeli ei ole kestänyt näin kauaa, turnauksen blindit eivät ole koskaan ennen yltäneet miljoonaan, ja kaiken huipuksi Eastgate on kaikkien aikojen nuorin maailmanmestari. Vain 22-vuotiaana hän löi kahdella vuodella Phil Hellmuthin vuoden 1989 takaisen ennätyksen.

Noin klo 2.30 Vegasin aikaa Demidov meni all-in pöydän näyttäessä 2d-Ks-3h-4c-7s. Hän odotteli olemattomiin kaikkoavan pinonsa tuplaamista saadessaan kaksi paria 4h-2h:lla. Mutta Eastgaten päämääränä oli ainoastaan voittajien aitio. Hän käänsi Ad-5s:n ja sai parhaan mahdollisen käden – suoran ässästä vitoseen – sekä tittelin ja 9 152 416 dollarin palkintopotin.
"Kun sain vastustajani menemään all-in, käteni ei koskaan pettänyt minua. Olin tosi onnekas", sanoi Eastgate. "Vastassani oli kahdeksan kovaa pelaajaa", hän lisäsi viitaten kahtena päivänä finaalipöydässä kohtaamiinsa vastustajiin. Craig Marquis, Kelly Kim, David Rheem, Darus Suharto, Scott Mongomery, Ylon Schwartz ja Dennis Phillips putosivat kaikki eilisen päivän mahtavassa taistelussa. Eikä sovi unohtaa yli 6 700 muuta pelaajaa, jotka saapuivat Vegasiin viime heinäkuussa ja joiden merkit ovat nyt kaikki Eastgaten edessä.
Katso WSOP 08 -finaalipöytä: Peter Eastgate kruunattiin mestariksi PokerStars.tv:stä.
Tämä kaksintaisto oli oikeastaan yksipuolista peliä, ja Eastgate myönsi, että pakka oli todellakin suosiollinen hänelle tänään. Hän sai yhdessä merkittävässä potissa ruutuvärin 7-4:lla ja toisessa lähemmäs 10 miljoonan potissa täyskäden taskukolmosilla. Eilen hän savusti vastustajiaan ulos myös pienillä taskupareilla ja voitti näin taskuvitosilla, joista muodostui täyskäsi riverillä, Schwartzin. Hän myös pudotti finaalipöydän merkkijohtajan Dennis Phillipsin kolmosilla.
Phillipsin pudottua jäi jäljelle enää finaalikaksikko. Useimmat kommentaattorit olivat sitä mieltä, että Demidov ja Eastgate olivat ansainneet paikkansa kaksintaistossa. Demidov, joka oli myös World Series Europen finaalipöydässä tänä vuonna, on tämän päivän toisesta sijastaan huolimatta todistanut olevansa pelin huippuja. "Yritin saada vastustajani tekemään virheitä, mutta hän ei niitä montaa tee", Eastgate totesi. "Hänestä tulemme vielä kuulemaan paljon."

Demidov otti tappionsa vastaan, kuten saattoi odottaa. Hän oli järkyttynyt jäädessään toiseksi, mutta Riosta saamansa 5 809 595 dollaria toi hänelle lohtua. Demidov pääsi World Series Europe Main Eventin finaalipöytään odotellessaan Las Vegasissa järjestettävän World Series Main Eventin alkamista.
"Kun saat kaltaisesi, hyvän vastuksen, se auttaa", hän sanoi tänään pelin päätyttyä. "Olin aika itsevarma."

Tänä iltana pakka ei kuitenkaan ollut hänelle suosiollinen. "Kädet eivät osuneet kohdalle", hän sanoi. "Hävisin jokaisen suuren potin, kun yritin bluffata, ja vastustajallani oli aina oikea käsi."
Jututimme Demidovia hänen putoamisensa jälkeen. Tässä hänen mietteitään:
Katso WSOP-finaalipöytä: Toiseksi sijoittunut Ivan Demidov PokerStars.tv:stä.
Mutta nyt kaikki pyörii nuoren, tanskalaisen ennätyspelaajan ympärillä. Hän saavutti tänään ensimmäisen rahasijansa World Series -tapahtumassa ja vasta toisen finaalipöydän suuressa turnauksessa, ja hänen tavoitteensa ovat jo korkealla. "Haluan 11 ranneketta", hän sanoi.
Miksei 12?

Katso tapahtumia tämän päivän kaksintaistosta alla olevista linkeistä (englanniksi):
Eastgate and Demidov weigh in
Which way will the mountain topple?
Capacity crowd for history
The professionals
The sound of the moment
Heads up for rolz
Demidov defeated, Eastgate makes history
Äläkä unohda – älä koskaan unohda – katsoa PokerStars.tv:n satoja videoblogeja, joiden joukossa on mm. monia videoita tämän viikonlopun finaalipöydästä.























