2007 WCOOP: Mitä maailma tarkoittaa sanassa maailmanmestaruuskilpailu

|

Riippuen siitä keneltä kysytään, niin maailmassa on joko 193 tai 194 maata. Riippumatta siitä kumpi on totta, niin yksi asia on varma: 107 noista maista oli edustettuna vuoden 2007 World Championship of Online Poker:issa. Yli 17,000 pelaajaa ostivat sisäänoston yli 23 tapahtumaan yhteensä 24,218,600 dollarin edestä. Suoralta kädeltä en keksi yhtään mestaruuskilpailua, jossa olisi vastaavat lukemat. Yksi asia on melko selvä: kun PokerStars järjestää maailmanmestaruuskilpailun, niin se järjestää maailmanmestaruuskilpailun.

Kahden ja puolen viikon WCOOP:in ajan nähtiin monta vaikuttavaa suoritusta. PokerStars pelaaja wwwBTHEREcom selvisi rahasijoille kahdeksan kertaa 23 tapahtuman aikana, enemmän kuin kukaan muu pelaaja 2007 WCOOP:issa. Katsomalla osallistujamääriä, niin odottaisi, että Yhdysvaltoihin menisi eniten rannekkeita. Näin kävikin, USA:laiset pelaajat kuittasivat 9 ranneketta, seuraavaksi eniten, eli neljä, meni Ruotsiin.

Tiedämme tietysti eniten rahaa voittaneen henkilön, hän on TheV0id Englannista. Tässä ovat kymmenen eniten rahaa voittanutta pelaajaa koko tapahtuman ajalta.

1. TheV0id (Englanti) $1,228,330.50
2. ka$ino (Yhdysvallat) $850,782.50
3. mig.com (Yhdysvallat) $586,387.83
4. LadyMaverick (Yhdysvallat) $467,020.50
5. AB_illusive (Tanska) $398,648.93
6. HelmetSky (Israel) $382,245.00
7. mpg1000 (Yhdysvallat) $307,295.00
8. chulwoo $292,932.50
9. taktloss47 (Saksa) $261,093.82
10. nitbuster (Yhdysvallat)) $234,587.75

World Championship of Online Poker tihkuu pikkuhiljaa henkilön päivärutiineihin. Kun se on ohi, niin pelaajilla, organisoijilla ja bloggaajilla on vaikeuksia keksiä itselleen tekemistä. On vaikea uskoa että se on taas ohi.

Nyt joudumme laskemaan WCOOP:in lepoon taas vuodeksi. Kun vuonna 2007 pelissä oli 24 miljoonaa dollaria, on lähes mahdotonta ennustaa kuinka suuri vuosi 2008 tulee olemaan.

Jos haluat nähdä tämän vuoden tilastot ja viime vuosien luvut, katso PokerStars WCOOP tilastot sivu.

Jos haluat nähdä jonkun finaalipöydän raportin, klikkaa alla olevia linkkejä (In English).

  • Event #1 Report

  • Event #2 Report

  • Event #3 Report

  • Event #4 Report

  • Event #5 Report

  • Event #6 Report

  • Event #7 Report

  • Event #8 Report

  • Event #9 Report

  • Event #10 Report

  • Event #11 Report

  • Event #12 Report

  • Event #13 Report

  • Event #14 Report

  • Event #15 Report

  • Event #16 Report

  • Event #17 Report

  • Event #18 Report

  • Event #19 Report

  • Event #20 Report

  • Event #21 Report

  • Event #22 Report

  • Event #23 Report

  • Voittajahaastattelut